Vuoden 2025 alkajaisiksi on hyvä esitellä Trustmaryn päivitetty manifesti, missio, ja arvot, jotka heijastelevat sitoumustamme sekä yritysten että niiden asiakkaiden tukemiseen. 

Tähän asti olemme keskittyneet vahvasti erityisesti arvostelujen hyödyntämiseen, ja sitä kautta yritysten asiakashankinnan edistämiseen arvostelujen avulla.

Olemme oppineet aiheesta paljon, mutta on aika suunnata katseita kohti laajempaa kokonaisuutta, vanhoja oppeja unohtamatta.

Asiakaskokemuksesta näkyvää kaikille

Tällä hetkellä monilta yrityksiltä puuttuu työkalut asiakaskokemuksen mittaamiseen ja palautteen vastaanottamiseen, sekä siitä oppimiseen.

Kuluttajilta ja asiakkailta sen sijaan puuttuu luotettava tieto yritysten arvioimiseen ja ostopäätösten tekemiseen.

Manifestimme osoittaa nykyhetkessä epäkohdan, jonka pyrimme korjaamaan:

“Jokaisella yrityksellä on oikeus tulla arvioiduksi reilusti, oppia virheistään ja näyttää vahvuutensa.

Jokaisella asiakkaalla on oikeus päästä käsiksi puolueettomaan tietoon yrityksistä ja nähdä aitoja kokemuksia aiemmilta asiakkailta.”

Tämän periaatteen pohjalta suuntaamme kohti vuotta 2025 auttaaksemme yrityksiä ymmärtämään asiakkaitaan syvällisemmin ja tarjoamaan asiakkaille entistä luotettavampaa tietoa ostopäätösten tueksi.

Ylitämme odotukset ja tarjoamme apua, jota et tiennyt tarvitsevasi

Missiomme on kannustaa yrityksiä ottamaan vastaan todellisen asiakasäänen (=kokonaisuuden, joka sisältää kaiken asiakkaiden palautteen ja asiakaskokemuksen.)

Visioimme tilanteesta, jossa asiakaskokemus on avoimesti saatavilla niin yrityksille kuin niiden asiakkaille, mahdollistaen kasvun ja menestyksen yhdessä maailmanlaajuisesti.

Arvomme eivät ole radikaalisti muuttuneet, sillä toimintamme on pohjautunut niihin jo kauan:

“Uusista” arvoista rityisesti “Going Beyond” edustaa uutta ajattelutapaamme. Haluamme ylittää odotukset ja tarjota asiakkaillemme ratkaisuja, jotka mahdollistavat todellisen menestyksen.

Kokonaisvaltainen asiakaskokemusten alusta useamman tien risteyksessä

Olemme kirkastaneet ja oppineet ymmärtämään omaa positiotamme edustamassamme kentässä. 

Trustmary ei ole pelkkä arvostelualusta tai palautteenkeruuohjelmisto, vaan kokonaisvaltainen ratkaisu asiakaskokemuksen hallintaan. Tarjoamme ratkaisua, jollaisen toteuttamiseen olisi ennen Trustmarya tarvittu useampi eri työkalu.

Palautteen ja arvostelujen kerääminen, analysointi ja julkaisuprosessi ovat nyt yhdessä saumattomassa ratkaisussa, joka auttaa yrityksiä:

  1. Keräämään aitoa palautetta asiakkaiden kokemuksista.
  2. Saamaan syvällistä ymmärrystä asiakasnäkemyksistä Insight-työkaluilla.
  3. Näyttämään autenttiset ja todennetut arvostelut asiakkaille.

Palvelualojen tukeminen digitalisaatiossa

Myös kohdeyleisömme on kirkastunut, ja pyrimmekin ensisijaisesti tavoittamaan palvelualan yrityksiä, joilla on halua kehittyä ja kasvaa asiakaskokemusta hyödyntäen, ja tarvitsevat siinä apua.

Perinteiset palvelualan yritykset kohtaavat nyt uusia haasteita, kun asiakkaiden ostokäyttäytyminen digitalisoituu ja uusia teknologioita otetaan käyttöön. 

Esimerkiksi verkkokaupat ovat jo pitkään hyödyntäneet arvostelujen voimaa, mutta monille palvelualan yrityksille tämä on vielä uutta. 

Me haluamme auttaa näitä yrityksiä ottamaan ensiaskeleet digitaalisessa asiakaskokemusten hallinnassa.

Luotettavaa tietoa päätöksenteon tueksi

Ostopäätöksiä tehdessään asiakkaat tarvitsevat autenttisia edellisten asiakkaiden kokemuksia, joihin voi luottaa. Niiden merkitys korostuu, mitä suurempi ja arvokkaampi hankinta on kyseessä.

Kuluttajat kohtaavat kuitenkin nykyisin monia esteitä, kun he etsivät luotettavaa tietoa ostopäätöstä varten. 

Suurimpia haasteita ovat:

Trustmary vastaa näihin haasteisiin tarjoamalla:

  1. Vahvistetut arvostelut – Keräystavasta riippuen pystymme todentamaan, että arvostelun on jättänyt oikea vahvistettu asiakas. Tällaiset arvostelut voi tunnistaa “Verified by Trustmary” -leimasta.
  2. Tasapainoisen palautteen keruu – Autamme yrityksiä keräämään palautetta sekä tyytyväisiltä että tyytymättömiltä asiakkailta, jolloin kokonaiskuva on reilu ja kattava.
  3. Turvallinen ja luotettava alusta – Kuluttajat voivat luottaa siihen, että heidän näkemänsä arvostelut ovat autenttisia ja oikeiden ihmisten kirjoittamia.

Tulevaisuus: Trustmary vuonna 2025

Suuntaviivat ovat selkeät. Visioidaan hetki, miltä tilanteemme näyttää lähitulevaisuudessa. 

Vuoden 2025 loppuun mennessä Trustmary on saavuttanut merkittäviä parannuksia:

Me Trustmarylla uskomme, että jokainen yritys voi kasvaa ja menestyä, kun se kuuntelee asiakkaitaan ja oppii heiltä. Olemme sitoutuneet auttamaan yrityksiä tämän tavoitteen saavuttamisessa.

Tervetuloa mukaan matkalle kohti reilumpaa, avoimempaa ja kasvuhakuisempaa tulevaisuutta!

Johannes Karjula
Toimitusjohtaja, Trustmary